Quantcast
Channel: Kirjava kammari
Viewing all articles
Browse latest Browse all 53

Blogistanian Finlandia 2012: Minun ehdokkaani

$
0
0

Nyt äänestetään Blogistanian oman Finlandia-palkinnon voittajaa vuoden 2012 kotimaisista kaunokirjoista. Lisää tietoa äänestyksestä ja voittajan julkistamisesta löytää Sallan blogista, jossa tulosten luvataan olevan valmiit jo tänä iltana klo 20. Viime vuonnahan äänestyksemme voitti Katja KetunKätilö (WSOY).

Muistakaa myös käännöskirjojen Globalia-äänestys täällä Kirjavassa kammarissa kuukauden päästä!

Tästä Finlandia-äänestyksestä ajattelin alunperin jäävätä itseni tänä vuonna, kun olen julkaissut omankin romaanini. Mutta en minä sitten malttanutkaan jäädä pois. :) En sentään äänestä omaa teostani, mutta uskon pystyväni arvioimaan kollegoiden tuotoksia yhtä objektiivisesti kuin ennenkin. Ja kyseessähän on kuitenkin leikkimielinen harrastelijoiden äänestys.

Melkein suurempi syy minulla olisi jäävätä itseni siksi, että olen lukenut taas kerran enemmän käännöskirjallisuutta ja vanhoja teoksia, joten otokseni vuoden 2012 kotimaisista uutuuksista on pieni. Luin seitsemän aikuisten romaaniuutuutta, joista minun tulisi nyt valita kolme parasta (omani joukosta pois jättäen). 

Myöhemmin lisätty: Luin sittenkin yhdeksän tähän kilpailuun soveltuvaa kotimaista uutuutta. Terveisin matikkanero.

Neljän parhaan joukko on minulle selvä, mutta kuinka jättää yksi pois ja laittaa loput kolme järjestykseen? Päädyin lopulta siihen, että äänestän kuten blogistaniassa on mielestäni sopivaa: subjektiivisen kokemuksen pohjalta. Voin kertoa, että jos olisin valinnut erilaisen äänestysperiaatteen, olisi Aki OllikaisenNälkävuosi tällä listalla, mutta koska se henkilökohtaisena lukukokemuksena jätti minut hieman etäälle, pudotan teoksen listalta pois, eli neljänneksi. Pidän kuitenkin Nälkävuotta täysin objektiivisesti tarkasteltuna parempana romaanina kuin jotakin tai joitakin listalle valitsemiani teoksia.

Silti, tässä ne kolme kotimaista uutuutta, jotka tekivät minuun suurimman vaikutuksen ja jättivät syvimmän jäljen:

  1. Johan Bargum: Syyspurjehdus (3 pistettä)
  2. Joel Haahtela: Traumbach (2 pistettä)
  3. Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta (1 piste)

Klikkaamalla linkkejä pääsee niistä kirjoittamiini blogiarvioihin.

Veikkaukseni on, että tänä vuonna oikea Finlandia-voittaja, eli Ulla-Lena LundberginJää, voittaa myös Blogistanian palkinnon, mutta nähtäväksi ja jännättäväksi jää (no pun intended). En ole vielä itse lukenut Lundbergin kehuttua teosta, mutta luen kyllä pölyn hieman laskeuduttua. Uskon myös mainitun Nälkävuoden menestyvän hyvin Blogistanian Finlandia -äänestyksessä.

Onnea kaikille ehdokkaille, ja nyt tuloslaskentaa jännittämään!

Viewing all articles
Browse latest Browse all 53

Trending Articles